Eilen pääsin uuteen kotiini. Heitin hyvästit kasvattajalleni, viidelle collienpentukaverilleni, velipojalle, sukulaisbirmoille ja muillekin karvakuonoille, ja lähdin kuljetusboxissa uusien ihmisteni kanssa kotimatkalle.

Boxissani oli oikeastaan ihan mukava matkata, käperryin siellä fleecepeittoon ja nukuin melkein koko 3,5 tunnin matkan, paitsi kun ajettiin lyhyttä ja mutkaista maalaistienpätkää. Siellä tuli sellaisia kurveja ja mahanpohjamäkiä, että huhhuh! Yhtäkkiä tuli pieni paniikki ja huidoin tassuilla boksin oven ritilästä kuskille, että painaisi lisää kaasua niin päästäisiin kamalalta tieltä jo pois. Heti kun meno tasaantui, sain taas unen päästä kiinni. Tampereen jälkeen heräsin kyselemään väliaikatietoja miukumalla ja vastasivat siihen, että tunti vielä matkaa jäljellä. Kommentoin aika-arviota matalalla murahduksella ja käänsin kylkeä.

Kun vauhti sitten viimein hidastui ja käännyttiin monesta risteyksestä, tajusin, että nyt aletaan olla lähellä kotia. Pian pysähdyttiinkin, ja minut vietiin sisälle. Olin oikein onnellinen päästyäni boxista pois, ja kehräsin heti kovasti seuraten emäntää ja isäntää joka paikkaan. Löysin pari kivaa paikkaa kun kiertelin huoneita: olkkarin sohvan ja vitriinin välistä löytyi pitkä kiva vaanimiskäytävä ja pakastimen alta kävin pyyhkimässä pölyjä. Sitten päätin vähän leikittää ihmisiäni kivoilla leluilla, ja vasta illallemmalla maltoin käydä haukkaamassa vähän purtavaakin.

Kun ihmiseni rauhottuivat olkkariin sohvalle ja takkaan laitettiin tulet, kiusasin vähän aikaa vielä narukeppiä, ja sitten kellahtelin vuorotellen emännän ja isännän syliin paijattavaksi. Kun nukkumaanmenon aika tuli, tein petini ihmisteni sänkyyn jalkopäähän, mutta yön aikana salaa hivuttauduin ylemmäs ja ylemmäs. Aamuhämärässä, kun emäntä avasi silmät, tapitin sitä siinä tyynyllä 2 sentin etäisyydeltä. Se oli sentään eka aamuni uudessa kodissani, eikä sitä sopinut tuhlata ylenpalttiseen sängyssä makoiluun!


>> Katso kuvia ekoista päivistäni uudessa kodissani

<< Takaisin Najatuksiini