Eräänä iltana ihmiseni alkoivat käyttäytyä levottomasti ja keräilivät kaiken maailman tavaroita kivoihin kasseihin ja reppuihin, ja järjestelivät niitä eteiseen minulle tutkittaviksi ja hypisteltäviksi. Suureksi ihmetyksekseni pikkukiipeilypuunikin ilmestyi keskelle eteistä!

Seuraavana aamuna syy tähän häsläykseen sitten selvisi, sillä kuljetusboxini tuotiin olkkariin. Minähän sukelsin heti sinne sisään ja jäin odottelemaan mitä tapahtuu. Isäntä ja emäntä veivät pois kaikki kassit ja reput sekä puuni, vessani, ruokakuppini ja lempileluni. Ehdin jo hätääntyä, että unohtivatko ne minut sisälle, mutta pian ne tulivat hakemaan minutkin, ja taas jouduin tuohon kammottavaan vekottimeen, joka tärisee, heiluu, pomppii ja murisee.

Pidin pienimuotoista konserttia koko parin tunnin matkan, koska mielestäni radiosta tuleva mökä ei ollut oman ääneni veroista. Sitten vihdoin pysähdyimme, ja boxini vietiin sisälle ihan uuteen paikkaan. Ja voitteko kuvitella, siellä oli ihan samanlainen ja -hajuinen vessalaatikko ja vesikuppi kuin kotonakin! Ne tosin eivät minua kiinnostaneet, kun oli lähdettävä tutkimaan uusia nurkkia, ja kaikkea jännää sieltä löytyikin... Korkeasta kiiltävästä seinästä näkyi ihan minun näköiseni kissa, ja kun menin katsomaan yhtä pientä kiiltävää kuutiota, sielläkin liikkui samanlainen kissa! Sen kissakuution päällä oli taas kielletty vihreä juttu, mutta aina kun yritin maistaa, polttaako se suuta niinkuin vihreät jutut kotona, emäntä tuli häätämään minut pois. Koska olin niin väsynyt ihmisteni viihdyttämisestä matkan aikana, taisin vahingossa simahtaa parikin kertaa uuden paikan ihmisten syliin, mutta niillä ei varmaan ollut mitään sitä vastaan, kun sain niin paljon silitystä ja rapsutusta.

En tiedä kauanko nukuin, mutta jossain vaiheessa minut herätettiin ja pääsin taas kuljetusboxiini. Töyssyinen matka jatkui, mutten enää jaksanut viihdyttää ihmisiäni niin ahkerasti. Onneksi pian pysähdyttiin taas, ja sitten minut vietiin toiseen uuteen paikkaan, jossa myös oli samanlainen vessa, ruokakupit ja vielä kiipeilypuukin! Sitten alkoi jo ruoka ja juoma maistua ja testasin vielä vessan ja kiipeilypuun, että samanlaisia olivat kuin kotonakin. Välillä pääsin boxissani pikkumökistä isompaan mökkiin, jossa oli myös uusia kivoja ihmisiä, jotka rapsuttelivat ja silittelivät minua. Siellä oli myös ihanasti rapiseva muovikassi, jolla leikitin ihmisiä, ja mukavia pöytiä, joilta näin ikkunoista suoraan ulos.

Öisin olin ihmisteni kanssa pikkumökissä. Ensimmäinen yö meni siinä, kun yritin varjella emäntää ja isäntää oudoilta pieniltä kummituksilta, jotka pörisivät mökin läpi ikkunasta toiseen. Partioin kiipeilypuun huipulla tarkkana kuin porkkana, ja kun näin otuksen, hypin päin ikkunoita ja tömähtelin lattialle. Ihmiset vaan jatkoivat nukkumista, joten ajattelin etteivät ne siitä taida häiriintyä, ja jatkoin pyydystämistä. Aamulla ihmiset näkivät, kun vaanin kummituksia, ja isäntä avusti hieman lyömällä molemmat otukset minulle lattialle. Nam, siinä olikin tosi maukas aamupala!

Seuraavana päivänä tuli lisää uusia ihmisiä. Kaikki eivät olleet ihan yhtä innokkaita silittäjiä kuin omat ihmiseni, mutta yritin silti hurmata kaikki pelleilemällä muovikassini kanssa. Reipas ihmiskummitätini oli myös paikalla ja kuten ennenkin, tykkäsi kovasti riehua kanssani, vaikka välillä vähän innostuinkin liikaa. Sain sen kuitenkin aina mökin lattialle kanssani leikkimään, kun muut ihmiset seurasivat meitä istuen mieluummin penkeillä tai tuoleilla.

Päivisin päivystin ikkunassa, otin aurinkoa ja torkuin joko lempituolillani tai jonkun sylissä, ja iltaisin esittelin vaanimistaitojani sekä akrobaattihyppyjäni ihmisille lempileluni Raipan avustuksella. Juuri kun olin kotiutunut mökkeihin, kaikki tavarani katosivat taas, ja jouduin boxissani takaisin siihen murisevaan vekottimeen, joka aikansa täristyään ja heiluttuaan oli taas kotipihassa. Sitten vietettiinkin isännän kanssa kahdestaan rauhallinen ilta purkaen tavaroita ja katsellen valolaatikosta valkoisella taustalla viliseviä otuksia jotka jahtasivat pientä mustaa pistettä. Emäntä kotiutui pari päivää myöhemmin, ja puskin sen jalkoja innoissani niin lujaa, että kumpikaan ei meinannut pysyä pystyssä!

Vaikka tärinävekottimessa matkustus olikin aika kamalaa, oli kyllä muuten ihan kiva saada vaihtelua arkeen. Vähän uumoilen, että pääsen vielä uudellenkin noihin paikkoihin, ja luulenpa että edessä on vielä monta muutakin jännää uutta paikkaa ja ihmistä!

>> Katso kuvia mm. pääsiäisen vietostanii

<< Takaisin Najatuksiini