 |
 |
 |
          |
 |
13.7.2007 - Ihmisten ja kissojen eroja
Tässä tekemiäni huomioita muutamista käytännön eroista ihmisten ja meidän välillämme: Vessareissut Ihmisten täytyy käydä paljon useammin vessassa kuin meidän kissojen, ne onnettomat eivät kestäisi puussa päivääkään! Ne eivät myöskään käytä hiekka-astiaa, vaan käyvät istumassa oudolla valkoisella tuolilla, jossa ei ole jalkoja kuten normaaleissa tuoleissa on. Kun ihminen istuutuu, on välittömästi hypättävä sen syliin ennenkuin se alkaa repimään rullasta pehmeää paperia. Silloin on jo liian myöhäistä ja ihminen ehtii karata pois, jättäen sinut kuuntelemaan tuolin kovaäänistä kohinaa. Vinkki: kannattaa aina ennen sille valkoiselle tuolille hyppäämistä tarkistaa, että tuolissa ei ole sillä kerralla reikää. Itse pentuna kävin kerran kastelemassa tassuni tuolin sisällä, kun en muistanut reiän olemassaoloa. Vessoissa on usein myös kooltaan kissalle sopiva valkoinen kylpyamme, jonka kiiltävästä putkesta tulee vettä. Ihmiset heiluttelevat usein käsiään vesiputken alla, ja silloin on meidän hetkemme hypätä myös kastelemaan tassumme. Se on turvallisempaa kuin ihmisten kanssa saunominen, sillä putkesta tulee hiljalleen vettä, eikä ole pelkoa, että kastuisimme kokonaan. Tassulla on älyttömän hauskaa yrittää pyydystää vesipisaroita suuhun (katso mallia tästä), eikä haittaa, vaikka vettä vähän valuisi niskaankin... Ruokailu Ihmisten ruoka on yleensä mielenkiintoisen hajuista, mutta maistettuna aika pahaa. Ihmisillä on myös omat raksunsa, joita ne välillä syövät suoraan tällaisesta pussista, käyttämättä ruokakuppia ollenkaan! Välillä minullekin tarjotaan ihmisten herkkuja, kuten tuoretta merenelävää tai punaista pihvilihaa, mutta nekin muuttuvat tylsiksi välittömästi, jos ne laitetaan ruokakuppiini. Ainoa hyväksyttävä tapa ottaa ihmisten ruokaa on suoraan niiden sormista, sillä silloin se on luultavasti niin hyvää, että ne aikovat syödä sitä itsekin. Ihmisten ainoa juoma ei ole vesi, eivätkä ne juo sitäkään suoraan vesiputkesta tassujen kautta. Ihmiset saattavat kanniskella mukanaan juomakuppejaan olohuoneeseen tai jopa uloskin, ja jos juomat jäävät vartioimatta, tulee hyvä tilaisuus käydä haistamassa tai maistamassa niitä. Tähän mennessä paras haistamani ja maistamani ihmisjuoma on ollut korkeassa tummanruskeassa läpinäkyvässä ihmisjuomakupissa. Normaalisti ihmisten juodessa ja syödessä ei saa hypätä pöydälle eikä mennä niiden syliin, minkä kostan yleensä sillä, että kommentoin suuttumustani niiden ruokailun ajan kovaan ääneen kaikkein kaikuvimmassa paikassa eli eteisessä. Heti niiden ruokailun loputtua voin taas olla hiljaa ja tyytyväinen. Minä itse syön silloin kun minua huvittaa. Saan uutta ruokaa aamuisin ja iltaisin parikin kertaa, mutta harvoin jaksan koskea niihin ihan heti. Mieluummin seuraan ja vakoilen ihmisiä, syömisen ehtii hoitaa myöhemminkin. Joka ilta kun valot sammuu, pitää ottaa pari raksua ja pureskella ne mahdollisimman kuuluvasti, mielellään makuuhuoneen oven läheisyydessä, jotta nukkumaan alkavat ihmisetkin varmasti kuulevat. Nukkuminen Ihmiset ovat oikeita laiskamatoja! Ne nukkuvat koko yön, jolloin pitäisi metsästää, leikkiä ja vaania nurkissa. Sitten aamulla juuri kun minä olen päässyt unen makuun, kuuluu ärsyttävää piippausta ja ihmiset lähtevät lämpöisestä sängystä pois. Tietysti minun on myös noustava ylös ja mentävä katsomaan mitä tapahtuu. Yleensä ihmiset touhuavat jotain itsekseen aamulla vähän aikaa, jolloin kuuntelen niiden puuhia toisella korvalla kiipeilypuuni tähystyspaikalla torkkuen. Sitten ne lähtevät kokonaan pois, ja saan jatkaa uniani siihen asti, kunnes ovi jälleen kolahtaa ja ne palaavat takaisin. Ilta menee usein leikkiessä, ulkoillessa tai muuten vaan riehuessa, ja saatan ottaa vielä pienet torkutkin ihmisten tuijottaessa möykkäävää valolaatikkoa. Kun sitten valolaatikko sammuu ja ihmiset siirtyvät vessan ja kylppärin puolelle, saan yhtäkkiä kamalasti virtaa. Jos ihmiset erehtyvät hämärässä paljaine jalkoineen minun ohitseni kävelemään, ne saavat kintereilleen pienen tassupirun, joka ilmestyy tyhjästä hamuten halausotteeseen niiden nilkkoja ja pohkeita. Sen jälkeen, kun ihmiset katoavat sänkyyn asti ja viimeinenkin valo sammuu, on hyvä tilaisuus laukata hulluna ympäri kämppää, nähdä verhoissa vastustamattomia kummituksia ja kiipeillä pöydille kolistelemaan, ja siten yrittää saada ihmiset takaisin jalkeille ja komentamaan. Jos ketään ei vähään aikaan kuulu eikä näy, on paras luovuttaa ja mennä ihmisten luo sänkyyn niitä viiksillä kutittelemaan. Ulkonaolo Ennen pääsyä ulos minulle puetaan inhottavat turkkia litistävät valjaat, mutta niiden inhottavuus yleensä unohtuu päästessäni ovesta pihalle. Siellä on varsinkin nyt kesällä kaikkea jännää pörriäisistä liihottajiin ja ihanan vihreää ruohoa mitä natustella. Ihmiset ovat aina kanssani ulkona, yksin en saa siellä olla, koska siellä liikkuu vapaana muiden kissoja (yhden näin kerran ikkunasta ja se olikin pelottavan näköinen) ja kerran marjapuskia perkaavan emännän yllätti karkuun päässeet isot metsästyskoirat! Siksi käppäilenkin ulkona vain ihmisten valvovien silmien alla ja vielä narun päässä. Valjaista lähtevä rullanaru kiinnitetään yleensä pihakeinuun kiinni, ja saan vapaasti vaeltaa pihalla kunnes naru loppuu. Silloin ottaa kyllä pattiin, koska ainahan ne jännimmät jutut jäävät juuri sen yhden kissanmitan päähän siitä, mihin asti naru minut laskee... Ihmiset taas eivät ymmärrä nauttia ulkonaolosta ollenkaan. Ne eivät koskaan makoile viileällä nurmikolla vaan istuskelevat yleensä auringossa, mitä minä taas en voi käsittää, eikö niille tule yhtään kuuma?! Itse hakeudun aina varjoon puskien alle, ja sieltä on muutenkin kiva vaania ja tarkkailla ympäristöä. Palvelu kuitenkin pelaa, kuumilla ilmoilla saan eteeni pensaan alle vesikupinkin ja itse yritän napsia välipaloiksi ruohoa sekä kärpäsiä ja muita öttiäisiä. On minulla siis vielä hieman hommaa yrittäessäni kouluttaa ihmiseni kissojen tavoille... << Takaisin Najatuksiini |
||||
 |
||||