Nyt se arki sitten kai alkoi, kun emäntäni loma päättyi. Tajusin, että molemmat ihmiseni lähtevät päiväksi pois, ja koko talo jää vain minulle! Kukaan tule hätistelemään pois jännistä paikoista eikä torumaan, kun vähän raapaisen tapettia tai sohvaa...

Aamuisin, kun kuulen ihmisteni heräilevän, käyn makkarissa näyttäytymässä, että minäkin olen jo hereillä ja haluaisin ehkä jo ruokaakin. Kun olen syönyt, kyttäilen isäntää, kun se käy hakemassa ulkoa jotain, jonka vie keittiön pöydälle ja syö sen päällä. Se on varmaan ruokailualusta niinkuin minullakin on. On myös kiva seurata emäntää kun se sorkkii jännillä tikuilla ja huiskuilla naamaansa, tuijottaen samalla koko ajan sellaiseen ihmeelliseen levyyn, jossa on minun naamakuvani! Yrittääkö se tehdä itsestään minun näköistä?! Kun ihmiseni sitten tekevät lähtöä ja avaavat samalla leikkihuoneeni oven, uusi maailma aukeaa jälleen kerran. Silloin en enää muista koko ihmisiä, vaan minun on pakko mennä tutkimaan, onko huoneessani kaikki vielä paikoillaan. Päivällä puuhailen omiani ja nukun, välillä käyn haukkaamassa välipalaa ja seuraan naapureiden touhuja ikkunoista. Kun eteisen valo sitten iltapäivän hämärissä aina itsekseen syttyy, tiedän ihmisteni pian palaavan ja menen valmiiksi jo asemiin takan päälle odottelemaan.

Kun tuulikaapin ovi sitten kolahtaa, odotan jännittyneenä kumpi sieltä ensin tulee, emäntä vai isäntä. Yleensä emännän naama näkyy ensimmäisenä takan reunalla ja tervehdin sitä aina puskemalla ja kehräämällä. Tiedän myös, että pian on ruokaa tiedossa, joten laskeudun takan päältä alas ja käyn välillä eteisessä kyttäämässä, milloin isäntä tulee sisälle. Syönnin jälkeen pidän yleensä pesuhetken ja teen vessaretken, mutta niiden jälkeen olen taas niin täynnä virtaa, että kaikki mattojen hapsut, pallot, narukeppi ja höyhentikku alkavat silmissäni näyttää liikkuvilta otuksilta, joita on aivan pakko lähteä vauhdilla jahtaamaan. Varsinkin narukeppi, jota isäntä usein juoksuttaa ympäri taloa, on aivan vastustamaton ja teen sen perässä sinkoillessani vaikka mitä voltteja ja sivuluisuja!

Vähän aikaa meuhkattuani yhtäkkiä väsähdän ja menen sohvalle loikoilemaan ihmisteni luo. Kun ihmiset sitten vihdoin väsähtävät ja alkavat lähteä nukkumaan, virkistyn välittömästi, sillä tiedän makuuhuoneen sängyn päiväpeiton alla asuvan jotain ihme otuksia. Ne alkavat möyrimään ja liikkumaan siellä, kun ihmiseni menevät sänkyyn! Huijaan ensin ihmisiäni näyttelemällä rauhallista polkemalla ja tassuttelemalla peiton päällä, mutta kun peiton alla vähänkin liikahtaa, alan hypellä kuin kettu hangella yrittäen saada möyriäisiä kiinni! Ikinä en ole nähnyt niiden tulevan pois peiton alta, mikä tekee niistä vielä jännempiä. Emäntä sammuttaa kuitenkin lopulta valot, jolloin en enää näe liikkuvia möykkyjä niin hyvin. On pakko luovuttaa siltä illalta ja lähteä takan päälle tai ison puun petiin nukkumaan. Kyllä ne möyriäiset varmasti ovat siellä taas seuraavanakin iltana!

<< Takaisin Najatuksiini