Sunnuntai 9.3. - vihdoin perillä

Aamun valjetessa koneen ikkunasta näkyi vain sinistä merta ja pieniä valkoisia pilvenhattaroita. Paratiisi ilmiselvästi lähestyi. Kun sitten vihdoin kaarrettiin itse Mauritiuksen päälle, näkyi allamme selvästi mm. Grand Baien laguuni sekä hotelliniememme Pointe Aux Cannoniers. Lähestyimme siis saarta pohjoisesta, ja teimme kattavan matalalennon koko saaren päältä, laskeutuen lopulta saaren kaakkoisosaan SSR Plaisancen kentän ainoalle kiitoradalle.

Kone oli täynnä ranskalaisia, brittejä ja mauritiuslaisia, suomalaisia valkonaamoja emme bonganneet. Poistuessamme ihmettelimme järjetöntä kaaosta, joka matkustamossa vallitsi. Matkustajat olivat heittäneet lattialle sukkia, lehtiä, silmälappuja, huopamyttyjä, nenäliinoja ja aterioiden roskia, aivan kuin sivistynyt käytös olisi jätetty Euroopan rajalle!

Ulostautuessamme koneesta aurinko paistoi ja kohtasimme ensimmäistä kertaa paikallisen ilmaston. Happi meinasi loppua, kun Pohjolan turistit työnnettiin ulosmenoputkeen, jossa oli yli 30 lämmintä ja ilmankosteus takuulla 80%. Tilanne ei kohentunut aseman passintarkastusjonossakaan, sillä ilmastointia hallissa ei ollut, ja suuri ihmismäärä muodosti huimat puolen tunnin jonot. Passivirkailijat eivät myöskään pitäneet turhaa kiirettä hommissaan, tosin sellaisessa kuumuudessa ei heitä voinut siitä syyttääkään.

Heti passintarkastuksesta selvittyämme seuraava kohde oli aseman vessa. Koneessa strippausta ei voinut harrastaa, joten ennen lämpölamaantumista kerrospukeutumista oli vähennettävä, pitkikset saatava äkkiä pois ja jalkoihin vaihdettava avosandaalit.

Kun vaatetus oli kunnossa, nostimme terminaalin ulkoseinästä reilusti paikallista valuuttaa, sillä pankkiautomaatteja ei maassa ollut joka nurkalla.

Taksikuskit olivat heti kärkkymässä kyytejä, ja lähdimme yhden jampan tuunatulla Mitsubishi Evolla matkaan kohti pohjoista ja hotellia. Hinta oli sovittava aina etukäteen, ja itse harkitsimme jopa sen kirjaamista ja allekirjoituttamista etukäteen.

Paikalliset ajoivat kuin reikäpäät, kaistaa vaihdettiin viime tingassa kuten myös jarrutettiin, väistettiin ja käännyttiin. Kuskeilla oli tapana tööttäillä kaikelle ja joka tilanteessa, mikä vain lisäsi kaoottista ilmapiiriä. Matkasimme pitkin pääväylää Port Louisin läpi, mutta paljoa siitä en nähnyt, sillä ikkunat olivat auki ja niistä tuleva veto sai ensinnäkin silmät vuotamaan vettä ja toiseksi tukan liehumaan silmille. Ilmastoidusta taksikyydistä siis kannattaa maksaa enemmän!

Reilun tunnin ajomatkan jälkeen olimme perillä hotellilla. Vehreät kasvit, lintujen sirkutus ja merituuli loivat heti rauhallisen mielikuvan, ja kun menimme portista sisään, meidät toivotettiin heti tervetulleiksi, vaikka olimme pari tuntia etuajassa. Hotellin johtaja oli intialaisperäinen nainen, ja hän patisti siivoojaa tuomaan meille kylmää mehua ja opastamaan meidät huoneeseemme, sillä heidän mielestään meidän täytyi olla väsyneitä ja levon tarpeessa.

Menimme meille osoitettuun huoneeseen, ja huomasin heti huoneen nurkassa olevasta ovesta, että kyseessä ei ollut kalliimpi Superior-huone, jollaisen olimme varanneet. Halvempia huoneita sai yhdistettyä oven kautta, ja kyseinen huone oli juuri sellainen. Kuitenkin Superior-huoneeseen kuuluvat kassakaappi ja hiustenkuivain huoneesta löytyivät, joten se täytti niiltä osin kalliimman huoneen kriteerit.

Pyörimme hetken hämmentyneinä, koska meille ei suoraan oltu sanottu, oliko kyseinen huone meille koko viikoksi tarkoitettu vaiko vain pariksi tunniksi, kunnes se oikea huoneemme vapautuu. Päätimme sitten kuitenkin käydä suihkussa minikokoisten mauriaisten sekä pikkugekon kanssa ja mylläsimme sängyllä, muttemme uskaltaneet vielä purkaa suuremmin matkalaukkujamme, koska emme tienneet, tulisiko siitä vielä lähtö toiseen huoneeseen. Yritimme levätä, mutta siitä ei oikein tullut mitään, koska ulkona paistoi aurinko, ja siksi lähdimmekin hotellin altaalle lekottelemaan auringossa ja odottelemaan, jos näkisimme jonkun, jolta voisimme varmistaa huoneemme kohtalon.

Ketään ei kuitenkaan näkynyt, ja olimme jo lähtemässä tutkimaan seutua, kun viime tingassa bongasimme siivoojan. Kun yritimme kysyä huoneestamme ja sisään-kirjoittautumisestamme, hän vain toisteli, että huomenna, huomenna. Tästä päättelimme, että se huone on sitten se meidän huoneemme, kun siellä yökin nukutaan.

Kävelimme vartin matkan Grand Baieen vievälle päärantakadulle, jonka varrella oli kauppoja ja ravintoloita, mutta koska oli sunnuntai, joka puoti oli kiinni. Ravintolatkin sulkivat jonkinlaisen siestan ajaksi ovensa, joten emme saaneet ruokaa kuin vasta iltakuuden jälkeen. Onneksi paikallinen hedelmätori oli auki, ja ostimme sieltä banaaneja, appelsiineja ja ananaksen ensi nälkäämme.

Niinkin onnettoman lyhyt kävelymatka (reilu tunti) p**koilla kengillä aiheutti varpaansyrjään megalomaanisen rakkulan, joka hankaloitti elämää koko loppumatkan ajan. Hyvien sandaalien merkitystä varsinkin nihkeänkosteassa ilmastossa ei siis voi tarpeeksi korostaa.

Palattuamme hotellille jouduimme keittämään vettä, sillä tuomamme vesipullot olivat pian tyhjät, eikä uusia saanut sunnuntaina mistään. Yritimme myös käydä auringonottoon hotellin takapihalle terassimme eteen rantatuoleille, mutta itätuulten puhallus oli niin voimakas, että bikineissä makoilua ei siinä voinut muutamaa minuuttia enempää harrastaa - mikä oli onni onnettomuudessa valkonaamoille.

Illan hämärtyessä kuuden jälkeen suuntasimme paremmalla onnella ihmisten ilmoille, ja päätimme mennä kotikadun risteyksen välimeren herkkuja tarjoavaan ravintolaan. Käytännössä paikan taisi omistaa italialainen herra, joka välillä pyörähti katsomassa, miten työläiset hommiaan hoitaa. Isot pizzathan siellä sitten syötiin punaviinipullon ja jälkiruokien kera, ja loppusaldoksi tuli reilut 25€.

Täysimahaisina kävelimme alle 10 minuutin matkan takaisin hotellille ihastellen tropiikin tähtitaivasta. Kadun reunamuurien lomassa pimeässä näimme kynttilöillä koristellun kivialttarin, jonka keskellä oli Neitsyt Maria -patsas. Säikähdimme, kun huomasimme alttarin vieressä istuvan vanhan kuivakan muumiomaisen miehen, joka mulkoili meitä, valkoisia turisteja. Ilmeisesti käynnissä oli jonkinmoinen palvonta, olihan sunnuntai Marian ilmestyspäivä.

Hotellille päästyämme katsoimme telkasta yhdeksän uutisten jälkeen sään, jota olimme seuranneet tiiviisti jo pari viikkoa ennen matkaa. Intian Valtamerellä syntyneen syklonin Kamban laskettu rata alunperin kulki melko läheltä Mauritiusta, mutta onneksi nyt näytti siltä, että se kurvaisi jo hyvissä ajoin etelään, eikä aiheuttaisi tuulia tai sateita meidän lomallemme.

Iltapuhteiksi värkättiin vielä ansoja: olimme netistä urkkineet, että saarella maantasossa oleviin hotellihuoneisiin murtaudutaan vähän väliä jopa asukkien nukkuessa. Vaikka passit, liput, kännyt ja kamerat saimmekin itse ohjelmoitavaan kassakaappiin talteen, viritimme silti joka ovelle yllätykseksi lasit, jotka kaatuisivat ja hajoaisivat ovien avautuessa. Saimme kuitenkin nukkua yömme rauhassa, ja lasiansojen virittely jäi siihen.

>> seuraavaan päivään >>