Keskiviikko 12.3. - vuoristossa

Pilvinen päivä alkoi perinteisesti aamupalalla, jossa meiltä vieläkin jaksettiin kysyä, haluammeko omeletit. Olimme sopineet taksikuskin kanssa, että lähdemme puoli yhdentoista maissa, ja hyvissä ajoin mies ilmestyikin meitä takaterassiltamme jo huhuilemaan.

Tällä kertaa ei aikaa enää tuhlattu merkkivaateliikkeisiin, vaan ajoimme ensin pyhään hindujen paikkaan Grand Bassiniin, johon hindut tekevät kävelemällä pitkiä pyhiinvaellusretkiä ympäri maata. Paikkaa vartioi korkealta mäennyppylältä kerrostalon kokoinen Shivan patsas, kuskin mukaan kivestä tehty, mutta hieman epäilimme sen olevan ainakaan yhdestä ja samasta kivestä veistetty. Itse Grand Bassin oli järvi, jonka rannalla oli temppeli. Hindut veivät järvestä kohoaville jumalapatsaille kukkien terälehtiä ja muita uhreja. Paikka oli kulttuurinäkökulmasta oikein mielenkiintoinen, mutta ilman taksikuskin opastusta emme olisi moiseen kohteeseen edes osanneet tulla.

Pyhän veden ääreltä ajoimme vuoriston esikartanoon, Alexandran putoukselle. Alue kuhisi turisteja, ja loppujen lopuksi itse putous ei näkynyt näköalatasanteelle kovinkaan hyvin - ellei noussut kivireunalle horjumaan. Näköalat tosin olivat komeat, kuten myös alue itsessään portaineen ja "paperipuineen".

Ylempänä vuoristossa oli vielä upeammat näkymät ja korkeampi putous. Black River Gorgen laaksomaisema ja huima korkeusero olivat jo ihan vaikuttavia, mutta paras putous oli vielä edessä. Laskeuduttuamme mutkaisia vuoristoteitä jarrut kirskuen alemmas, saavuimme Chamareliin. Siellä oli myös huiman korkuinen vesiputous, jonka yllä liiteli suuria valkoisia pitkäpiikkihäntäisiä tropiikkilintuja.

Chamarelin suurempi kuuluisuus oli kuitenkin 7-värinen maa. Tämä aidattu alue näytti aivan joltakin Marsin maisemalta, mutta eriväriset kerrostuneet hiekat ovat kuitenkin luonnon itsensä muovaamia ja järjestelemiä. Auringon paistaessa oikeasta suunnasta alueen pehmeämuotoiset dyynit hehkuivat punaisen, violetin, ruskean ja harmaan eri sävyissä. Alueelta löytyi myös "normaaleja" kotieläimiä eli suuria maakilpikonnia.

Lounasajan lähestyessä taksikuski suositteli meille Chamarelissa sijaitsevaa ravintolaa (sai varmasti itsekin ilmaisen lounaan tms. siitä hyvästä), ja sehän meille kelpasi. Vihdoin saimme oikeaa paikallista ruokaa, toinen otti kanaa ja jättikatkarapuja riisillä ja vihanneksilla, toinen taas kreolilaista vihannespaistosta riisillä ja tomaattikastikkeella. Oli jälleen erittäin hyvää.

Ruokailun jälkeen näimme matkan varrella banaanipuita sekä huvittavan näköisen ananaspellon. Takaisin pohjoiseen ajoimme aivan rannan tuntumassa menevää rantareittiä, ja näimme joka liikenneympyrässä poliiseja. Itsenäisyyspäivän kunniaksi Etelä-Afrikan presidenttipari oli tullut käymään Mauritiuksella, ja turvajärjestelyt olivat sen mukaiset.

Saavuttuamme hotellille "portsari" hymyili ja vitsaili kovin syyllisen oloisena, ja syykin selvisi pian. Liekö harvoin paikan päällä ollut hotellin johtaja-madame tiennyt, että jamppa oli tuonut puoli sukuaan hotellille uimaan ja möykkäämään itsenäisyyspäivän kunniaksi. Naapurihuoneessammekin oli aikamoista elämää, ja takapihan ranta kuhisi mustapäisiä miehiä ja poikia, jotkut yrittivät jopa saada polkuvenettä aalloille, mutta eihän sellaisissa aalloissa veneillä voi.

Ajattelimme, että intialaispopulaatio häipyisi hotellilta Grand Baieen, jossa paljon mainostettu itsenäisyyspäivän juhlakonsertti alkoi klo 17, mutta iltakuudeltakaan ei ollut vielä mitään merkkiä rauhan saapumisesta. Päätimmekin siis itse lähteä evakkoon Grand Baieen. Kävelimme ensin tienristeykseemme ja heti meidät blokkasi taksi, joka vei meidät keskustaan (n. 3 km päähän) reilulla 3 eurolla. Hän arveli meidän puheemme perusteella olevan Norjasta, mikä oli aika lähelle arvattu.

Grand Baien pimenevässä pilvisessä illassa ei ollut jälkeäkään itsenäisyyspäivän juhlinnasta. Vain turisteja istui terasseilla. Ilmeisesti ne kunnon bailut olivat sitten jossain muualla. Me talsimme western-henkiseen ravintolaan ja söimme kunnon annokset grillattua kanaa ja tuhtia salaattia. Aterioinnin jälkeen ajattelimme vielä käydä katsomassa iltaelämää lähellä näkyvässä Banana Barissa, mutta paikka olikin miltei tyhjä. Aivan sama meille, sillä ulkona alkoi kaatosade, ja päätimme ottaa parit neuvoa-antavat, kun kerta Grand Baieen asti olimme päässeet.

Kotiin taksi maksoikin sitten kaksi kertaa sen, millä pääsimme Grand Baieen, ja sitä taksikuski perusteli hymähtäen sillä, että kello oli jo yli iltakahdeksan. Arvelimme hänen viitanneen siihen, että bussiliikenne oli jo loppunut, joten ainoa keino liikkumiseen meille olisi joka tapauksessa ollut taksi.

Hotellilla intialaisten juhlintaa ei enää onneksi näkynyt eikä kuulunut, ja oli muutenkin hiirenhiljaista, sateen kohinaa lukuunottamatta. Vähin äänin kävimme itsekin rankan päivän jälkeen nukkumaan.

>> seuraavaan päivään >>