Tiistai 11.3. - lintupuistossa

Alunperin päivän tarkoituksena oli käydä Grand Baiessa nostamassa lisää rahaa tulevien päivien varalle, sillä aikeenamme oli käydä taksilla katsomassa saaren nähtävyyksiä. Kotitiemme risteykseen ehdittyämme meidät metsästi taksikuski Richie, joka tarjosi kyytiään myös pidemmille retkille. Sehän sopi meille, sillä auto oli ilmastoitu (eli ehkä jotain näkisikin, kun ikkunat eivät olisi aina auki) ja päätimmekin ensin käydä automaatilla ja sen jälkeen ajaa länsirannikolla hieman etelämpänä olevaan Caselan lintupuistoon.

Tiesimme jo etukäteen taksikuskien tavasta kierrättää kyytiläisiään "tehtaanmyymälöissä", mutta tämän päivän jälkeen tiesimme siitä jo liikaakin. Pysähdyimme matkan varrella ainakin 7 eri myymälään, joista suurin osa oli merkkivaateliikkeitä, joissa myyjät seurasivat meitä kuin hai laivaa ja tyrkyttivät kaikkea mihin koskimme. Saimme ostettua jotain mieleistäkin, mutta enimmäkseen kävimme vain kiertämässä kaupat läpi, sillä taksikuski sai meidän käynnistämme kaupoilta joko bensaa tai jotain provikoita rahana. Välillä teki jo mieli sanoa, että ei me nyt niin tyhmiä turisteja olla, etteikö tajuttaisi mistä on kyse, mutta pidimme mölyt mahassamme, kun kuskin englanti oli sen verran perustasoa, että hieno vuodatus olisi mennyt hukkaan.

Kun siis ensin puolet päivästä oli tuhlattu turhissa kaupoissa pysähtelyyn, pääsimme vihdoin perille Caselaan. Puisto oli hieno, ja siellä olisi lintujen lisäksi nähnyt myös isoja kissapetoja, mikäli olisi lähtenyt safarille. Lintuja oli häkeissään monenlaisia, ja tallustelipa siellä isoja maakilpikonniakin, mutta päädyimme viettämään enimmän osan ajasta puiston ravintolassa, josta aukesi upea näköala merelle. Roskaruoan ahtamisen jälkeen lähdimme paluumatkalle.

Taksilla matkatessa näimme saaren "oikeat" kasvot. Rannat ja upea luonto ovat toki suuri osa Mauritiusta, mutta hökkelikylien ja sokeriruokopeltojen läpi ajelu paljastaa, miten ihmiset siellä elävät. Suurimmaksi osaksi hindulainen väestö ja temppelit loivat intialaisen ilmapiirin, ja välillä olisi hyvin voinut kuvitella olevansa jossain päin Intiaa. Sivistys ja sivistymättömyys tuntuivat kulkevan käsi kädessä, kun näki resuisissa vaatteissa nahistuneita salaatinlehtiä kadulla myyvän pojan näppäilevän kännykkäänsä kulkukoirien telmiessä vieressä.

Palattuamme hotellille sovimme taksikuskimme kanssa seuraavan päivän retkestä. Keskiviikko tulisi olemaan maan 40. itsenäisyyspäivä, ja suurin osa kaupoista tulisi olemaan kiinni, joten silloin kannattaisi lähteä katsomaan luonnonnähtävyyksiä vuoristoon maan etelä- ja lounaisosiin.

Kuuman iltapäivän kunniaksi pulahdimme hotellin uima-altaaseen, ja saimme kellua siellä ihan omassa rauhassamme. Uinnin jälkeen asiaan kuuluivat pienet päiväunet ennen illallista: näin nopeasti päikkäreistä tuli tapa!

Illalliselle mentiin sateen pelossa lähimpään ravintolaan eli italialaiseen, ja muutenkin me molemmat himoitsimme kunnon pihvejä, jollaisia naapuripöydässä syötiin, kun viimeksi kävimme samassa paikassa pizzalla. Pihvithän sitten otettiin, mutta valitettavasti niiden taso ei ollut aivan samaa kuin kotona - setkaleita löytyi miltei enemmän kuin puhdasta lihaa. Kostoksi otimme alkupaloiksi tuoduista tuoreista sämpylöistä kaksi jäljelle jäänyttä mukaan iltapalaksi.

Emmepä tienneet sämpylät huoneemme keittiön pöydälle hetkeksi jättäessämme, että ne taitavat kelvata muillekin. Pian pimeässä keittiössä sämpylää oli kalvamassa torakka! Vikkelä vihulainen kohtasi vastustajansa, sillä tyhjensin minigrip-pussin ja pian oli torakka avuttomana siellä. Todisteeksi otettin parit kuvat, ja sitten mörkö vietiin kauas ulos pihalle, sillä sen tappamisesta vasta varsinainen show ja sotku olisikin tullut.

>> seuraavaan päivään >>